🎬 Elokuvat Salossa

Five Nights At Freddy's 2

Five Nights At Freddy's 2

kauhu 1h 44min Emma Tammi
Kauhu ei enää asu vain Freddy’sissä.Scott Cawthonin menestyspelisarjaan perustuva Blumhousen Five Nights At Freddy’s oli vuoden 2023 eniten lipputuloja kerännyt kauhuelokuva. Nyt käynnistyy animatronisen kauhuhitin värisyttävä uusi luku.On kulunut vuosi Freddy Fazbear’s Pizzan yliluonnollisesta painajaisesta. Yön tapahtumista kertovat tarinat ovat muuttuneet paikalliseksi urbaanilegendaksi, joka on innoittanut kaupunkilaiset järjestämään ensimmäisen Fazfest-tapahtuman. Entinen yövartija Mike (Josh Hutcherson) ja poliisi Vanessa (Elizabeth Lail) ovat salanneet totuuden animatronisten eläinhahmojen kohtalosta Miken 11-vuotiaalta siskolta Abbylta (Piper Rubio). Kun Abby livahtaa tapaamaan ystäviään Freddyä, Bonnieta, Chicaa ja Foxya, käynnistyy kauhistuttava tapahtumasarja, joka paljastaa Freddy’sin synkän alkuperän ja päästää vuosikymmeniä uinuneen kauhun valloilleen.Elokuvan näyttelijäkaartiin palaavat Theodus Crane Jeremiahina ja legendaarinen Matthew Lillard William Aftonina. Elokuvassa nähdään myös uusia hahmoja, joita näyttelevät Freddy Carter (Varjo ja riipus, Pennyworth), Wayne Knight (Jurassic Park, Seinfeld), Mckenna Grace (Ghostbusters-elokuvasarja, Annabelle Comes Home) ja kauhuikoni Skeet Ulrich (Scream, Riverdale).Elokuvan on ensimmäisen osan tapaan ohjannut Emma Tammi. Käsikirjoituksesta vastaa pelisarjan luoja Scott Cawthon. Elokuvan ovat tuottaneet Blumhousen perustaja ja toimitusjohtaja Jason Blum ja pelisarjan luoja Scott Cawthon, jotka tuottivat myös ensimmäisen Five Nights At Freddy’sin. Elokuvan vastaavina tuottajina toimivat ohjaaja Emma Tammi, Beatriz Sequeira, Christopher Warner, Russell Binder ja Marc Mostman.Ensimmäinen Five Nights At Freddy’s tienasi avausviikonloppunaan lokakuussa 2023 hurjat 80 miljoonaa dollaria ja keräsi maailmanlaajuisesti lähes 300 miljoonan dollarin lipputulot.
Ensi-ilta: 05.12.2025 (huomenna)
â–Ľ
Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (dub)

Zootropolis - eläinten kaupunki 2 (dub)

animaatio 1h 47min Jared Bush ja Byron Howard
Walt Disney Animation Studiosin uutuusanimaatiossa “Zootropolis 2” etsivät Judy Hopps (äänenä Ginnifer Goodwin) ja Nick Wilde (äänenä Jason Bateman) päätyvät jäljittämään monen mutkan myötä Zootropolikseen luikerrellutta salaperäistä matelijaa, joka myllää eläinten kaupungin ylösalaisin. Jutun ratkaistakseen Judyn ja Nickin täytyy suunnata salapoliisitehtävälle uusiin ja tuntemattomiin kaupunginosiin, missä heidän entistä vankemmaksi hitsautunut kumppanuutensa joutuu ennennäkemättömälle koetukselle. Elokuvan ovat ohjanneet Oscar®-voittaja Jared Bush (apulaisohjaaja ja käsikirjoitustiimi, “Zootropolis - eläinten kaupunki”; ohjaaja ja käsikirjoitustiimi, “Encanto”) ja Byron Howard (ohjaaja, “Zootropolis - eläinten kaupunki”; ohjaaja, “Encanto”); käsikirjoituksesta vastaa Bush; tuottajana toimii Yvett Merino (Oscar-palkittu tuottaja elokuvasta “Encanto”). “Zootropolis 2” tulee elokuvateattereihin marraskuussa 2025.
Ensi-ilta: 28.11.2025 (6 päivää sitten)
â–Ľ
Nuremberg

Nuremberg

draama, jännitys, sota 2h 29min James Vanderbilt
Toisen maailmansodan jälkeen maailman kamppaillessa holokaustin paljastuneiden kauhujen kanssa, Yhdysvaltain armeijan psykiatri, everstiluutnantti Douglas Kelley (Rami Malek), saa poikkeuksellisen tehtävän: arvioida Hermann Göringin (Russell Crowe), kuuluisan entisen valtakunnanmarsalkan ja Hitlerin oikean käden, sekä muiden korkeiden natsijohtajien mielentilan. Samaan aikaan liittoutuneet – joita johtaa tinkimätön Yhdysvaltain ylin syyttäjä, korkeimman oikeuden tuomari Robert H. Jackson (Michael Shannon) yhdessä kersantti Howie Triestin (Leo Woodall), David Maxwell-Fyfen (Richard E. Grant), Gustave Gilbertin (Colin Hanks), eversti John Amenin (Mark O’Brien) ja Burton C. Andruksen (John Slattery) kanssa – yrittävät luoda ennenkuulumattoman kansainvälisen tuomioistuimen, joka varmistaa, että natsihallinto joutuu vastaamaan rikoksistaan. Kelley tutustuu ”potilaisiinsa”, mutta pian hän huomaa joutuneensa psykologiseen kaksintaisteluun Göringin kanssa. Tämä karismaattinen ja ovela mies paljastaa pysäyttävän totuuden: tavalliset ihmiset voivat tehdä poikkeuksellisen suurta pahaa.
Ensi-ilta: 28.11.2025 (6 päivää sitten)
â–Ľ
Jujutsu Kaisen: Execution

Jujutsu Kaisen: Execution

animaatio, fantasia, toiminta 1h 28min Shouta Goshozono
Verho laskeutuu äkisti vilkkaan Shibuya-alueen ylle keskellä kuhisevia Halloween-joukkoja ja vangitsee lukemattomia siviilejä sisäänsä. Vahvin manaaja, Satoru Gojo, astuu kaaokseen. Mutta häntä odottavat kirouksia käyttävät ihmiset ja henget, jotka juonivat hänen sinetöimistään. Yuji Itadori, yhdessä luokkatovereidensa ja muiden huipputason manaajien kanssa, syöksyy keskelle ennennäkemätöntä kirousten yhteenottoa: Shibuya Incident. Tapahtumien jälkimainingeissa kymmenen siirtokuntaa eri puolilla Japania muuttuu kirousten pesiksi suunnitelmassa, jonka takana on historian pahamaineisin manaaja, Noritoshi Kamo. Kun tappava Culling Game alkaa, erikoisluokan manaaja Yuta Okkotsu saa tehtäväkseen suorittaa Yujin teloituksen hänen oletettujen rikostensa vuoksi. Toivottoman vastakkainasettelun Satoru Gojon kahden rakkaimman oppilaan välillä voi nyt kokea valkokankaalla ennakkoon. Ole ensimmäisten joukossa kokemassa Yujin ja Yutan kohtalonomainen taistelu, kun odotettu kauden 3 alku saa ensiesityksensä elokuvateattereissa.
Ensi-ilta: 21.11.2025 (13 päivää sitten)
â–Ľ
Apua, hiiret valtasivat talon! (dub)

Apua, hiiret valtasivat talon! (dub)

animaatio, koko perheen 1h 20min Henrik Martin Dahlsbakken
Kuka astuu ansaan, kun hiirien ja ihmisten välillä käydään kaikkien aikojen kissahiirileikki vuoden vauhdikkaimmassa jouluelokuvassa? Hiiriperhe iloitsee päästessään taas viettämään aikaa kodikkaassa lomatalossaan. Rauha ja riemu katkeaa äkisti, kun taloon saapuu outoja tyyppejä, jotka kantavat mukanaan valtavia, paljon suurempia joulukoristeita kuin heidän omansa… nehän ovat ihmisiä! Kummatkin ovat saapuneet maaseudulle nauttimaan joulun rauhasta, mutta itsepäisillä hiirillä ei ole aikomustakaan antautua ja luovuttaa kotiaan niin helposti. Seuraa jännittävä valtataistelu ja seikkailu, joka on täynnä toimintaa, kekseliäitä ansoja ja sydämellistä jouluntaikaa koko perheelle! Apua, hiiret valtasivat talon! Elokuvateattereissa 21.11.2025.  
Ensi-ilta: 21.11.2025 (13 päivää sitten)
â–Ľ
Wicked: For Good

Wicked: For Good

fantasia, musikaali 2h 17min Jon M. Chu
Viime vuoden maailmanlaajuinen elokuvatapaus saa nyt eeppisen, sävähdyttävän ja tunteellisen päätöksensä. Ozin noitien viimeinen, aiemmin kertomaton luku alkaa Elphaban ja Glindan välirikosta ja elämästä valintojensa seurausten kanssa. Elphaba (Cynthia Erivo) on nyt demonisoitu Lännen ilkeä noita ja piileksii karkotettuna Ozin metsässä. Hän jatkaa taistoaan Ozin vaiennettujen eläinten vapauden puolesta ja yrittää kipeästi paljastaa totuuden Velhosta (Jeff Goldblum). Glindasta puolestaan on tullut koko Ozin lumoava hyvyyden symboli, joka elää Smaragdikaupungin palatsissa nauttien kuuluisuuden ja suosion eduista. Glinda saa Madame Morriblelta (Oscar®-voittaja Michelle Yeoh) tehtäväkseen piristää ja lohduttaa ozilaisia ja vakuuttaa heidät siitä, että kaikki on hyvin Velhon vallan alla. Kun Glindasta tulee yhä suurempi tähti ja hän valmistautuu naimaan prinssi Fiyeron (Jonathan Bailey) loisteliaissa ozilaishäissä, häntä piinaa välirikko Elphaban kanssa. Hän yrittää neuvotella sovinnosta Elphaban ja Velhon välillä, mutta yritys epäonnistuu, mikä ajaa Elphaban ja Glindan yhä etäämmäs toisistaan. Järisyttävät seuraukset muuttavat Boqin (Ethan Slater) ja Fiyeron lopullisesti sekä saattavat vaaraan Elphaban siskon, Nessarosen (Marissa Bode), kun heidän elämäänsä tempautuu Kansasista kotoisin oleva tyttö. Vihaisen väkijoukon noustessa vastustamaan Ilkeää noitaa Glinda ja Elphaba joutuvat yhdistämään voimansa vielä viimeisen kerran. Ohjauksesta vastaa jälleen palkittu ohjaaja Jon M. Chu, ja elokuvaa tähdittää taas loistava näyttelijäkaarti kärjessään Oscar®-ehdokkuuden ansainneet supertähdet Cynthia Erivo ja Ariana Grande. Ensimmäinen elokuva, Wicked, tuli valkokankaille marraskuussa 2024 ja ansaitsi 10 Oscar®-ehdokkuutta mukaan lukien paras elokuva. Elokuva palkittiin Oscarilla parhaasta puvustuksesta ja parhaasta lavastuksesta. Tähän mennessä elokuva on tuottanut maailmanlaajuisesti 750 miljoonaa dollaria. Wicked: For Good perustuu sukupolvensa ilmiöksi nousseeseen musikaalinäytelmään, johon musiikin ja sanoitukset on laatinut legendaarinen Grammy- ja Oscar®-palkittu säveltäjä ja sanoittaja Stephen Schwartz. Musikaalinäytelmä pohjautuu kirjaan, jonka Winnie Holzman on kirjoittanut Gregory Maguiren menestysromaanin pohjalta. Käsikirjoituksen ovat laatineet Winnie Holzman ja Dana Fox. Elokuvan alkuperäismusiikista vastaavat John Powell ja Stephen Schwartz, ja sävellykset ja sanoitukset ovat Stephen Schwartzin käsialaa.
Ensi-ilta: 21.11.2025 (13 päivää sitten)
â–Ľ
Tonttu

Tonttu

koko perheen, seikkailu 1h 21min Joonas Berghäll, Hannes Vartiainen
Taianomainen koko perheen jouluseikkailu Tonttu on lämmin tarina ystävyydestä, rohkeudesta ja mielikuvituksen voimasta. Lumi ja Talvi ovat olleet erottamattomat koko elämänsä ajan, kunnes kohtalo yllättäen ajaa heidät erilleen. Lumi päätyy taianomaiseen tonttumaahan, jossa tontut valmistavat joululahjat kaikille maailman lapsille. Alkaa seikkailu, joka vaatii rohkeutta, luottamusta ja kekseliäisyyttä. Tontut ovat aluksi epäluuloisia tyhjästä tupsahtavaa ihmislasta kohtaan, mutta tonttulapsi Pyry ottaa Lumin mielenkiinnolla vastaan. Pyry on kiinnostunut uusista seikkailuista ja ystävyys Lumin kanssa näyttää mahdollisuudelta jännittävään matkaan. Talvinen retki tonttujen taianomaisessa maailmassa on täynnä yllätyksiä ja joulun ihmeitä. Joonas Berghäll ja Hannes Vartiainen ovat ohjanneet Tonttu-elokuvan, jota on kuvattu Kemin Lumilinnassa, Levillä, Rovaniemellä ja Helsingissä. Elokuvan lapsirooleissa nähdään Soma Zimmatore, Thea Achillea ja Marco Stylianou. Muissa rooleissa nähdään huippuammattilaisia kuten Sara Melleri, Jarkko Niemi, Alma Pöysti, Eero Milonoff, Kati Outinen ja Vesa Vierikko. Mukana myös Tonttu-maailman vartijoina tubettaja, artisti Seksikäs-Suklaa ja artisti Musta Barbaari. Sivurooleissa nähdään myös vaikuttajat Viivi ja Venla.
Ensi-ilta: 14.11.2025 (20 päivää sitten)
â–Ľ
Syke-elokuva: Kipinöitä yössä

Syke-elokuva: Kipinöitä yössä

draama 1h 30min Laura Joutsi
Rakastetun Syke-sarjan hahmot palaavat valkokankaalle, tällä kertaa uudenvuodenaaton ympärille rakentuvassa tarinassa. Syke-elokuva: Kipinöitä yössä -nimisessä romanttisessa draamakomediassa traumapolilla on edessään vuoden kiireisin vuorokausi: uudenvuodenaatto. Työvuoroon joutunut instrumenttihoitaja Jannica Ronkainen (Helmi-Leena Nummela) odottaa jo kuluttavan vuoden päättymistä. Suhdesotkuihinsa kyllästynyt Jannica haluaa kaikkea muuta kuin uusia rakkaushuolia alkavalle vuodelle – kunnes hän kohtaa sairaalassa haamun menneisyydestään. Uudenvuodenaatto tarjoaa Jannicalle mahdollisuuden vuoden viimeiselle seikkailulle, mutta poliklinikan uusi ja vaativa kirurgi Eero Mustonen (Johannes Holopainen) asettaa haasteita Jannican suunnitelmiin. Elokuvan päätähtenä nähdään Helmi-Leena Nummela. Mukana on myös liuta tuttuja Syke- näyttelijöitä, muun muassa Matti Ristinen, Leena Pöysti, Lena Meriläinen ja Valtteri Lehtinen. Elokuvassa näyttelevät myös Johannes Holopainen ja Karim Rapatti.
Ensi-ilta: 14.11.2025 (20 päivää sitten)
â–Ľ
Now You See Me: Now You Don't

Now You See Me: Now You Don't

jännitys, komedia, toiminta 1h 52min Ruben Fleischer
Onko edessäsi kaikkien aikojen suurin puhallus? Legendaarinen taikuriryhmä liittoutuu uuden sukupolven taikureiden kanssa keskellä timanttiryöstöä. Taistellessaan rikollisia vastaan he toteuttavat tajunnanräjäyttäviä temppuja ja taikuutta, jollaista et ole ennen kokenut – taikuus tapahtuu silmiesi edessä. NOW YOU SEE ME: NOW YOU DON’T -elokuvan pääosissa Jesse Eisenberg, Woody Harrelson, Dave Franco, Isla Fisher, Justice Smith, Dominic Sessa, Ariana Greenblatt, Rosamund Pike ja Morgan Freeman. Ohjaus Ruben Fleischer.
Ensi-ilta: 14.11.2025 (20 päivää sitten)
â–Ľ
Sisu 2

Sisu 2

toiminta 1h 30min Jalmari Helander
Jalmari Helanderin ohjaaman ja käsikirjoittaman sekä Petri Jokirannan tuottaman menestyselokuvan Sisu jatko-osa Sisu 2 pääosaan Aatamin rooliin palaa Jorma Tommila, joka oli roolistaan Jussi-ehdokkaana ja palkittiin Sitgesin festivaalilla parhaana näyttelijänä. Muissa rooleissa nähdään Stephen Lang (Avatar) ja Richard Brake (Peaky Blinders). Sisu 2 on täydellä rähinällä eteenpäin vyöryvä toimintaelokuva, joka on jatkoa aina kansainväliseksi hitiksi asti nousseelle ykkösosalle Sisu. Aatami Korpi, “mies, joka ei suostu kuolemaan” (Jorma Tommila) palaa kotikonnuilleen neuvostomiehityksen alaiseen Karjalaan, purkaa talonsa, lastaa sen kuormurin kyytiin ja päättää vakaasti panna pirttinsä taas pystyyn Suomen puolelle. Kun tieto Aatamin rajan ylityksestä leviää, palaa hänen perheensä surmannut partisaanien komentaja (Stephen Lang) hoitamaan jo legendan maineen saaneen suomalaisen sotilaan pois päiviltä.
Ensi-ilta: 22.10.2025 (43 päivää sitten)
â–Ľ
Timantit.

Timantit.

draama 2h 15min Ferzan Ă–zpetek
Kahden siskoksen pyörittämä ompelimo palvelee 1970-luvun Roomassa kulttuurin kermaa. Ateljeen käytävillä kohtaavat leiskuvat elokuva- ja teatteridiivat, ja naisvaltainen ompelijatiimi puurtaa väsymättä puvustajien visioita todeksi. Kun Oscar-palkittu pukusuunnittelija Bianca Vega (Vanessa Scalera, Syyttäjä Imma Tataranni) tilaa puvustuksen uuteen elokuvaan, ompelimon jo valmiiksi tähtiloiston täyteinen arki mullistuu. Kotimaissaan Italiassa ja Turkissa moninkertaisesti palkitun ohjaaja Ferzan Özpetekin Timantit on säkenöivä rakkaudentunnustus naisille ja elokuvan taialle. Upea ensemble on täynnä vahvoja naisrooleja, joista jokaisella on oma tarinansa ja tragediansa kerrottavanaan – tai kätkettävänään. Luova Eurooppa -ohjelman - MEDIA -tuella.
Ensi-ilta: 17.10.2025 (48 päivää sitten)
â–Ľ
Kyllä isä osaa Lapissa

Kyllä isä osaa Lapissa

komedia 1h 25min Lauri Nurkse
Kyllä isä osaa Lapissa jatkaa suomalaisten rakastaman perheen elokuvaseikkailuja tällä kertaa Lapissa. Menestyselokuvan jatko-osassa isä ja äiti pakenevat jouluvalmisteluja Lappiin, mutta rauha on tipotiessään, kun lapset seuraavat perässä. Kun Jussin uusi tyttöystävä Viktoria paljastuu miljonäärin ainoaksi lapseksi isä tekee kaikkensa, että perhe tekisi mahdollisimman hyvän vaikutuksen uuteen miniäehdokkaaseen. Kun yllätykset seuraavat toisiaan, isän on laitettava kaikki ”osaamisensa” peliin.
Ensi-ilta: 15.10.2025 (50 päivää sitten)
â–Ľ
Nainen ja meri

Nainen ja meri

draama 2h 0min Frida Kempff
Ruotsalaisohjaaja Frida Kempffin elokuva Nainen ja meri kertoo inspiroivan tositarinan periksi antamattomasta naisesta Sally Bauerista (Josefin Neldén), joka haastoi aikansa normit tavoitellessaan unelmaansa uida Englannin kanaalin yli sodan kynnyksellä. Toinen maailmansota on valtaamassa Eurooppaa, mutta ruotsalaisen äidin mielessä on vain yksi asia – valtameri. Sally on aina unelmoinut Englannin kanaalin ylittämisestä, mutta hänen haavettaan on torpedoitu jatkuvasti. Sallyn vanhemmat väheksyvät tyttärensä uintiunelmaa ja suunnittelematon raskaus ja yksinhuoltajuus 1930-luvun Ruotsissa pakottavat hänet elämään sen mukaisesti, mitä naiselta odotetaan; olemaan äiti. Sally vajoaa syvään synkkyyteen, kunnes saa tilaisuuden tavoitella unelmaansa, josta hän joutuu kuitenkin äitinä maksamaan kovan hinnan. Sally ravistelee yhteiskunnan asettamia odotuksia ja normeja, ja sen lisäksi uhkarohkean unelman yllä leijuu sodan uhka. Sallyn ystävää Sigridiä esittää Seidi Haarla. Nainen ja meri on inspiroiva ja voimaannuttava tarina itsensä ylittämisestä sekä tunteikas kertomus äidin rakkaudesta ja omien unelmien tavoittelusta. Sivuosassa nähdään Hytti nro 6 -elokuvan pääosasta Jussi-palkittu Seidi Haarla ja elokuvan osatuottajana on suomalainen Klaus Heydeman. Elokuva sai viisi Guldbagge-ehdokkuutta ja suomalaiset Sami Haartemo, Mikko Löppönen, Teemu Pitkänen ja Ville Pätsi sekä ruotsalainen Jacob Danell palkittiin Guldbaggella parhaista visuaalisista tehosteista.
Ensi-ilta: 09.05.2025 (209 päivää sitten)
â–Ľ
LaatuSarja: Bonhoeffer

LaatuSarja: Bonhoeffer

draama, jännitys 2h 13min Todd Komarnicki
Maailman horjuessa tuhon partaalla Dietrich Bonhoeffer joutuu keskelle vaarallista juonta, jonka tarkoituksena on murhata Hitler. Uskonsa ja kohtalonsa ollessa vaakalaudalla Bonhoefferin on valittava moraalisten periaatteidensa puolustamisen ja riskin ottamisen välillä pelastaakseen miljoonia juutalaisia kansanmurhalta. Muuttaako hänen siirtymänsä rauhan saarnaamisesta murhan juonitteluun historian kulkua vai menettääkö hän kaiken? Elokuva on saanut Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelman tuen.
Ensi-ilta: 28.03.2025 (251 päivää sitten)
â–Ľ